Asunto Oy Rovaniemen Pallopoika

YKSI ASUNTO ENÄÄ VAPAANA, OLE NOPEA! KOHDE ON VALMIS!

Miltäpä kuulostaisi uusi, laadukas rivitalokoti Rovaniemen Tapiolassa?

Kun kysymme rovaniemeläisiltä missä haluatte asua, saamme monesti kuulla suositun Tapiolan kaupunginosan nimen. Eikä suotta, onhan alue todella idyllinen ja lähellä kaupungin keskustaa. Korkalorinteen asuinalue, joka tunnetaan tuttavallisemmin rovaniemeläisten keskuudessa Tapiolana, on saanut vaikutteet ja nimensä Espoossa sijaitsevalta kaimaltaan, jonka innoittamana alue alunperin rakennettiin Rovaniemelle 1950-1960 luvun vaihteessa itse maestro Alvar Aallon toimiston suunnittelemana.

Korkalorinteen asuntoalue kerros- ja rivitaloineen edustaa sodanjälkeistä korkealaatuista kaupunki- ja aluerakentamista, jonka välittömään läheisyyteen uusi asunto-osakeyhtiö rakennetaan. Tästä syystä olemme panostaneet rakennettavan taloyhtiön suunnitteluun ja viihtyisyyteen.

Tapiolaan keskeiselle, mutta rauhalliselle paikalle rakennettava As Oy Rovaniemen Pallopoika on oiva esimerkki siitä, ettei koti ole pelkästään pinta-alaa, vaan kysymys on viihtyisästä asuinympäristöstä, joka jatkuu kotioven ulkopuolelle. Rakentajana laadukkaasta toteutuksesta tunnettu Laplan Oy.

Asoy Rovaniemen Pallopoika sijainti

Asuinympäristö

Pallopojankadulla sijaitseva kotisi on hyvällä paikalla. Asut omassa rauhassa, viihtyisässä ympäristössä. Kuitenkin kaikki keskustan palvelut ovat hyvin lähellä sinua ja lähikauppoja löytyy peräti kaksi ihan kivenheiton päässä kotiovelta. Tontti on Rovaniemen kaupungin vuokratontti, jonka vuokra on kohtuullinen ja vuokra-aika on pitkä. Keskustaan tulee matkaa vain n. 2,5 km.

Asunto Oy Rovaniemen Pallopoika ilmakuva kaupunkia kohti

Mukavuutta ja energiatehokkuutta.

Taloyhtiö rakennetaan nykyajan toiveiden mukaisesti ja materiaalit ovat laadukkaat. Jokaiseen huoneistoon kuuluu veloituksetta autokatospaikka, kylmä varastotila sekä piha-autopaikka. Taloyhtiön lämpö tuotetaan nyky-aikaisella ja energiatehokkaalla maalämmöllä, joka luovutetaan lattialämmityksen kautta.

Pallopojan takapihan havainnekuva

Käytännöllinen koti

As Oy Rovaniemen Pallopojassa pohjaratkaisut ovat selkeät ja valoisat. Yhdistetty olohuone/

keittiö on tilava ja isoista ikkunoista tulee upeasti luonnonvaloa sisään. Huoneistot rakennetaan kahteen kerrokseen. Alakerrassa sijaitsee yhteiset tilat, sekä kylpyhuone ja sauna. Yläkerrassa tilavat makuuhuoneet sekä toinen kylpyhuone / kodinhoitotila, jossa wc istuin.

Pallopoika havainnekuva etupihalta.

Kotimaista puurakentamista ammattitaidolla

Laplan Oy on tunnettu ja vakavarainen, paikallinen rakennusliike jolle on tärkeää hyvä työnjälki sekä tyytyväinen asiakas. Heille on tärkeää huolehtia siitä että saat varmasti turvallisen ja pitkäkestoisen kodin perheellesi. Tutustu tähän uudisrakennus kohteeseen ja osta perheellesi uusi sekä vaivaton koti, joka palvelee erinlaisissa elämäntilanteissa. Vapaana olevat asunnot:

AsuntoTyyppiMyyntihintaVelaton hintaHoitovastike arvioRah.vast.arvioVastikkeet yht.Varaustilanne
A3h+tupak+s76.220 €239.500€277.20 €766,44 €1043,64 €MYYTY
B3h+tupak+s73.720 €237.000€277.20 €766,44 €1043,64 €MYYTY
C3h+tupak+s73.720 €237.000€277.20 €766,44 €1043,64 €MYYTY
D3h+tupak+s73.720 €237.000€277.20 €766,44 €1043,64 €VAPAA
E4h+tupak+s67.863 €299.000€392.40 €1084.95 €1477.35 €MYYTY
F3h+tupak+s73.720 €237.000€277.20 €766,44 €1043,64 €VAPAA
G3h+tupak+s73.720 €237.000€277.20 €766,44 €1043,64 €MYYTY
H3h+tupak+s76.220 €239.500€277.20 €766,44 €1043,64 €MYYTY
Asuntojen hinnasto ja arviot hoito/rahoitusvastikkeista.
Havainnekuva keittiö
Havainnekuva keittiö
Havainnekuva makuuhuone
Havainnekuva makuuhuone
Havainnekuva olohuone
Havainnekuva kylpyhuone
Havainnekuva takapihan terassi

Ota yhteyttä





    Kyllä kiitos, haluan samalla tilata uutiskirjeen ja saada ensimmäisenä tiedon uusista kohteista sekä ajankohtaisista asuntouutisista

    Kaikki uudiskohteet

    Uusia koteja Vennivaaran uudelle asuinalueelle!

    Rakkakiventie 5, 96190 Rovaniemi Vennivaara on erityisesti lapsiperheiden suosima, nopeasti kasvava ja kehittyvä kaupunginosa, jossa pääsee nauttimaan rauhallisesta asuinympäristöstä, kuitenkaan olematta liian kaukana arjen peruspalveluista. Eteläkeskuksen marketteihin ja erikoisliikkeisiin pääsee…

    Lue lisää

    Asunto Oy Rovaniemen Rantapolku

    Keskeinen sijainti Saarenkylässä, upeat vesistömaisemat kodin ikkunoista, sekä taloyhtiön oma ranta. Laadukas suunnittelu ja toteutus. Nämä kaikki ja paljon muuta toteutuvat uudessa, Saarenkylään rakennettavassa Asunto Oy Rovaniemen Rantapolussa. Uusin kohteemme…

    Lue lisää

    Uusia rivitalokoteja aina suosittuun Vennivaaraan!

    Rakkakiventie 1, 96190 Rovaniemi Vennivaara on erityisesti lapsiperheiden suosima, nopeasti kasvava ja kehittyvä kaupunginosa, jossa pääsee nauttimaan rauhallisesta asuinympäristöstä, kuitenkaan olematta liian kaukana arjen peruspalveluista. Eteläkeskuksen marketteihin ja erikoisliikkeisiin pääsee…

    Lue lisää

    Asunto Oy Rovaniemen Pallopoika

    YKSI ASUNTO ENÄÄ VAPAANA, OLE NOPEA! KOHDE ON VALMIS! Miltäpä kuulostaisi uusi, laadukas rivitalokoti Rovaniemen Tapiolassa? Kun kysymme rovaniemeläisiltä missä haluatte asua, saamme monesti kuulla suositun Tapiolan kaupunginosan nimen. Eikä…

    Lue lisää

    As Oy Rovaniemen Vaahterapuisto, kaikki asunnot myyty!

    Lehtikarintie 19, 96300 Rovaniemi Miltä kuulostaisi uusi sekä viimeisen päälle varustettu rivitalo koti erinomaiselta paikalta Rantavitikalta? Rantavitikka on ollut aina yksi Rovaniemeläisten suosikki asuinalueista. Alue on pientalovaltaista, vehreää asuinympäristöä jossa…

    Lue lisää

    Lapinkajo

    Asumisen nautintoa ja elämänlaatua – uudessa kodissa omalla tontilla. Vain 1 asunto jäljellä, ole nopea! Koska olet ansainnut parempaa! Täällä kajastaa arjen luksus: oma tontti, huippusijainti, raikas arkkitehtuuri. Lapinkajo on…

    Lue lisää

    Tilaa ilmainen arviokäynti!

    Pohditko kotisi tai vapaa-ajan asuntosi myyntiä?