Yhteistyö rakennusliikkeiden kanssa
Meillä on kokemusta rakennusliikkeiden kanssa toimimisesta uudiskohdehankkeissa, ja olemme osallistuneet kaikenkokoisiin hankkeisiin omakotitalojen rakentamisesta isoihin taloyhtiökokonaisuuksiin. Erityisesti Antilla on pitkä, lähes 20 vuoden kokemus rakentamisesta, rakennuttamisesta, remontoinnista ja tonteista. Lisäksi hän tietää paljon rakennusliikkeiden toiminnasta.
Kiinteistönvälittäjinä meillä on tietoa myös siitä, mitä kuluttajat haluavat juuri nyt. Olemme jatkuvasti tekemisissä satojen ihmisten kanssa, ja saamme suoraan kuulla heidän asuntotoiveistaan. Tämän johdosta pystymmekin antamaan hyvän näkemyksen, millaisia asuntoja kannattaa rakentaa. Osaamme antaa vinkkejä esimerkiksi minkä kokoisia asuntoja kannattaa tehdä ja mille on kysyntää. Asuntojen suunnittelulla on suuri merkitys hankkeen menestymiselle.
Olemme rakennushankkeissa mukana alusta loppuun asti. Tarjoamme asiantuntemustamme ja apuamme muun muassa tontin hankinnassa, asunnon materiaalien valinnassa, pohjaratkaisujen suunnittelussa ja hinnoittelussa. Lisäksi hoidamme uudiskohteiden markkinoinnin ja myynnin.
Mitä aikaisemmassa vaiheessa pääsemme mukaan hankkeeseen, sitä enemmän voimme olla avuksi ja voimme taata hankkeelle paremmat mahdollisuudet menestyä. Yhteistyö on hyvä aloittaa, kun tontin hankinta on ajankohtainen tai viimeistään silloin, kun tontti on hankittu.
Ota yhteyttä, jos yhteistyö kanssamme kiinnostaa.
Antti Pietilä
044 767 0060
antti.pietila@helmikodit.fi