Tarinamme
Helmikotien tarina sai alkunsa keväällä 2017, kun rikoin nilkkani pulkkamäessä perheen kanssa ollessani lomalla ja sain neljä kuukautta sairauslomaa.
Olin tuohon mennessä ollut 7 vuotta ison kiinteistönvälitysketjun palkkalistoilla niin välittäjänä kuin myyntijohtajanakin ja menestynyt työssäni hyvin. Kun jäin nilkan takia pitkälle sairauslomalle, alkoi mielessäni viriämään ajatus oman yrityksen perustamisesta. Ajatuksen jalostukselle oli sairauslomalla aikaa, ja sen taustalla oli kauan kytenyt halu palvella asiakkaita entistä paremmin - ketterästi, joustavasti ja laadukkaasti.
Niinpä Helmikodit avasi ovensa helmikuussa 2018 Kansankadulle Rovaniemen keskustaan. Olin kaikesta päätellen ollut ketjussa työskennellessäni asiakkaiden luottamuksen arvoinen, koska he halusivat olla edelleen asiakkaitani, ja pari myyjää jopa odotti Helmikotien perustamista ennen kuin laittoivat asuntonsa myyntiin. Nyt meidän tarinamme alkamispäivästä on kulunut aikaa jo 3 vuotta, jotka ovat menneet kuin siivillä. Aloitin yrityksen yksin, mutta nyt meitä on jo 3 asuntokaupan ammattilaista auttamassa sinua.
Minulle on ollut alusta asti tärkeää pitää lupaukset asiakkaalle ja olla rehellisiä, asiantuntevia ja luotettavia kumppaneita asunnonvaihdossa, koska kyse on ihmisen suurimpien, pitkäaikaisimpien ja merkityksellisimpien hankintojen teosta. Kerromme avoimesti asuntokauppoihin liittyvät asiat, rohkaisemme päätöksenteossa ja löydämme ratkaisut asiakkaan ongelmiin. Haluamme asunnon vaihtamisen olevan paitsi turvallista, myös hauskaa ja vaivatonta.
Tervetuloa palveltavaksi!
Antti Pietilä
Meille kaikki kodit ovat helmikoteja
Helmikodit LKV Oy toimii apunasi kaikissa kiinteistönvälitykseen liittyvissä kysymyksissä – vuosien kokemuksella pääasiassa Rovaniemellä ja Sodankylässä. Olemme ammattitaitoinen laillistettu kiinteistönvälitystoimisto. Saatamme ostajat ja myyjät onnellisesti yhteen.
Palvelemme asiakkaitamme aina henkilökohtaisesti ja tasapuolisesti, kunnes kaikkia tyydyttävä ratkaisu on löydetty. Helmikodit tarjoavat myös asiantuntija-apua asunnonvälittämisen kiemuroissa.
Asiakas on meillä Helmikodeilla toimintamme keskiössä. Pidämme niin ostajat kuin myyjät, vuokraajat ja vuokranantajat ajan tasalla yhteisen matkan etenemisestä. Jokainen koti ansaitsee myyjiemme henkilökohtaisen huomion. Vain tällä tavoin voimme taata reilun, avoimen ja ihmisläheisen asiakaskokemuksen.
Asunnon välittämisessä on usein mukana niin vahvoja tunteita, että välittäjän rooli auttajana ja myynnin tukena on elintärkeä. Kunnioitamme asiakkaan tunteita, sillä niin asunnon myynti kuin osto ovat suuria päätöksiä. Olemme tukenasi ja apunasi asuntokaupan koukeroissa, olet sitten myyjä tai ostaja. Parhaan mahdollisen ostajan tai myyjän löytäminen vie joskus aikaa, mutta meillä on aikaa huolehtia asiakkaidemme tarpeista.
Olemme saaneet asiakkailtamme kiitosta siitä, että hoidamme meille välitettäviksi annettuja asuntoja, pidämme asiakkaisiin hyvin yhteyttä, pysymme sovituissa asioissa ja aikatauluissa, selvitämme heitä askarruttavat asiat, kerromme mitä tapahtuu, teemme työmme hyvin, meillä on aikaa asiakkaille ja myymme kohteet nopealla aikataululla. Lisäksi ostajat kiittävät, kun vastaamme heidän kysymyksiinsä ja esittelemme niin monta kohdetta kuin he haluavat.
Lupauksemme on, että saat aitoa, hyvää palvelua. Kohtelemme kaikkia asiakkaita ja koteja samalla tavalla ja kuten toivoisimme itseämme kohdeltavan. Aitoa välittämistä, sen lupaamme.
Sinua palvelevat
Antti Pietilä
Yrittäjä, LKV, kaupanvahvistaja
ROVANIEMI, YLLÄS, LEVI
044 767 0060
antti.pietila@helmikodit.fi